Takaisin lähtöruutuun

Aamulla, kun katselin peilistä uusia tuuttejani, huomasin palanneeni lähtöruutuun. Turvotus oli laskenut hiukan, ja mitä ihmettä oikea rintani oli alempana kuin vasen. Vasen on edelleen turvonneempi. Tajusin, että olen taas siinä tilanteessa kuin olin kymmenvuotiaana. Minulla on tuoreet tuutit ja olisin niin mielelläni ilman liivejä.

Neljännen luokan kevätlukukausi oli yhtä helvettiä, kun koulun ensimmäiset tuutit päättivät ryhtyä törröttämään juuri minun paitani alla. Tuoreet tuuttini aiheuttivat keskustelua ja liikehdintää jo tuolloin. Poikien mielestä heillä oli täysi oikeus tulla tutkimaan tuuttejani välitunnilla. Näin ollen välituntini kuluivatkin varsin liikunnallisissa merkeissä, koska sain juosta poikia karkuun koko ajan. Opettajat varmaan ajattelivat, että iski se liikunnanhimo tuohonkin vetelään nuoreen naiseen.Osan ajasta vietin varsin viehättävässä tyttöjen vessassa, jossa murhaavat katseet eivät olleet mitenkään vähäisiä. Juoksuharrastukseni ei ollut jäänyt huomiotta tyttöjenkään parissa.

Samana keväänä äitini yritti ehdottaa minulle, että mentäisiin Valintataloon ostamaan rintaliivejä. Loukkaannuin moisesta törkeydestä suunnattomasti ja lukittauduin viikonlopun ajaksi omaan huoneeseeni. Kun kesäloma vihdoin koitti, sai rintani vihdoin rauhan. Tai luulin niin.

Kotona kukaan ei uskaltanut enää edes vihjaista, että minä pukisin päälleni rintaliivit ja niinpä keikuin tuutit törröttäen kesäisillä laitumilla. Hyppelin twistiä, äitini on varmasti purrut sisällä ikkunan takana kättään, kun on katsellut kuinka tuuttini hyppelehtivät mukana.

Sitten lähdin pahaa-aavistamatta äidin kanssa Helsinkiin. Kauhukseni tiemme päätyi lopulta Valintataloon. Äiti pakotti minut mukaansa rintaliiviosastolle, valitsi puolestani vaaleanvihreät ja vaaleansiniset rintaliivit. Kassajonossa hän kailotti suureen ääneen, kuinka olemme ostamassa ensimmäisiä rintaliivejä yhdessä. Kas, meidän naisten hyvät käytöstavat ja kainomielisyys on jo sieltä peräisin.

Bussimatka takaisin Vantaalle oli jäätävä. Päätin mielessäni, että missään nimessä en laittaisi rintaliivejä päälleni. En silloinkaan halunnut tehdä mitään, jos joku tulee käskemään.

Tuli heinäkuu, olimme lähdössä veneilemään ja sain yllättävän kutsun ystäväni mummolaan. Menin sinne aivan innoissani, koska mukaan oli tulossa poika, johon olin suunnattoman ihastunut. Poika oli ystäväni isoveljen kaveri.

Yllätykseni oli suuri, kun vuotta vanhempi ystäväni esitteli minulle rintaliivejään ja kysyi millaiset minun liivini olivat. Epäilin jo tuolloin salaliittoa, mutta rakkauden sokein silmin en huomannut, että olin astumaisillani ansaan.

Vietimme viikon mummolassa, mummo pisti sinä aikana otsatukkani ojennukseen. Hänen mielestään silmien piti näkyä Joka aamu mummo liimasi otsatukkani otsaani kiinni kahdella valtavalla pinnillä. Voi olla, että myös hän olisi halunnut valjastaa pomppuilevat tuuttini, mutta ei kyennyt sanomaan mitään.

Minulla muuten tuppaa aina olemaan hiukset silmillä. Vaikka ottaisin millaisen kampauksen ja kuinka yrittäisin huolehtia siitä, niin kohta olen hiukset silmillä. Siitäs sait mummo! Minua ei pinneillä pidätellä!


Kesäisen kuvan varjoista voi päätellä, että rintaliivit olisivat ilahduttaneet matkaseuruetta. Minun katseeni on tiukasti kiinni pojassa, johon olin ihastunut.

Ihana viikko vierähti kohti loppuaan ja viimeisenä iltana ystäväni tuli luokseni ja sanoi, että poika johon olin ihastunut, oli sitä mieltä, että minun olisi syytä käyttää rintaliivejä. Siinä se tuli. Astuin lopullisesti ansaan ja päätin pukea mukaani tungetut liivit päälle. Menin keimaillen ruokapöytään ja sosiaalisen hyväksynnän syvä myötämielisyys lankesi ylleni. Hymyilin pojalle ja hän hymyili takaisin.

Myöhemmin veneretkellä sain tietää vehkeilevältä kolmikolta, että äitini oli ehdottanut ystäväni äidille, jos tyttö saisikin minut käyttämään rintaliivejä, koska itsekin käyttää.

Mokomat katalat petturit, olin sitä paitsi antautunut pussailemaan pojan kanssa hytissä! Moninkertainen petturuus. Ennen veneretken loppumista jäin vielä kiinni pojalle siitä, että minulla oli kuukautiset. Asiasta ei tietänyt kukaan muu kuin minä. En ollut mitenkään avautuvaa tyyppiä silloin. Onneksi olen päässyt vaiteliaisuudestani eroon: kerron kaiken mitä kukaan ei koskaan halua edes kuulla ;)

Tyttärieni kohdalla oma kärsivällisyyteni ei ole ollut yhtään äitiäni parempaa luokkaa. Itse tein niin, että ostin jokaiselle liivejä valmiiksi. Katselin aikani sitä, kun ne eivät ilmestyneet päälle ja lopulta käytin jokaiselle samaa fraasia: ”Ei tarvitse tulla sitten minulle sanomaan, etten ole tarjonnut rintaliivejä käyttöösi …”

Jokainen on astunut samaan ansaan. ”Miten niin?” ”No, jos käy niin, että rinnat alkavat roikkua sen takia, että et älyä käyttää liivejä rintojen kasvuvaiheessa, niin saat syyttää siitä ihan itseäsi.Muutama silmänmuljautus, katseen kohdistuminen minun vanhoihin valtaviin, ei niin kiinteisiin ja taivaita kurkottaviin jättituutteihini, on saanut kolme tytärtä kummasti toisiin aatoksiin liivittömyyden ihanuudesta. Kumma juttu, miten vahva on esimerkin voima!

Nyt olen siis itse jälleen lähtöruudussa. Uudet tuutit odottavat tukijaansa. Tosin kukaan ei ole kai vehkeilemässä minua vastaan ja pakottamassa minua pitämään liivejä. Haluan ihan itse pistää tukiliivit kehiin. Sama vallaton tyttö minussa, joka ei ole kymmeniin vuosiin saanut kokea tätä tuoreiden tuuttien huumaa, se haluaisi kulkea vapaana tuutit tuulta halkoen.

Mutta ehkä ensi kesänä, kunhan puolen vuoden muotoutumiskausi on takana. Tulevaisuudessa omat tyttäreni saavat solmia salaliittoa siitä, kuinka saadaan muorille säädylliset rintaliivit päälle.

Sehän nähdään. Minua ei määräillä :)!