Äidit ovat innostuneet keskustelemaan tuuteistaan ihan kuvien kera. Loistavaa. Monimuotoisuus kunniaan! Itse päädyin pienennysleikkaukseen, mutta toiset jaksavat uskolla kantaa mukanaan rintarauhasiaan! Voimaa heille!
Ihan kauhulla katselen omia vanhoja kuviani. Kuinka ihmeessä jaksoin kantaa niitä vuosikaudet mukanani! Huh!
Naiset innostuivat paljastamaan rintansa keskustelupalstalla
Suomalaisäidit esittelevät paljaita rintojaan netissä
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Se olikin kylpyamme!
Mitään allikkoa eikä suonsilmää ei edes ollut! Muualla kuin omassa päässäni. Tai jos edes sielläkään. Kyseessä olikin myrsky vesilasissa. Ainakin tässä mun mittakaavassa. Mähän kyllä saan vaikka taifuunin desimittaan aikaiseksi, mutta nyt asia ratkesi harvinaisen nopeasti. Ehkä voimme sanoa että olinkin kylpyammeessa. Itse asiassa aika turvallisessa kehikossa, jossa oli hyvä ja lämmin olla, ja kun kylpyvesi ei ollutkaan lämmintä kuten luulin, riitti kun otti tulpan pois ja hups, mä olin kuivilla.
Suunnattoman kiitollinen olen miehelle, joka tyynesti otti vedet pois ja huomautti minulle, että eihän tässä ole kai mitään koskaan ollutkaan ja minä sain helpottuneena todeta että näin on.
En sitten jäänyt kylmissäni sinne ammeeseen vaan nousin sieltä pois. Kävin jo tänään syömässä yhden miehen kanssa ja ensi viikolle olen sopinut seuraavan tapaamisen. Toisen miehen kanssa. Ja ajattelin että jos jatkaisi kesän ajan samaa tahtia. Tulisi harjoiteltua treffeillä käymistä. Siitä mulla on niin kovin vähän kokemusta. Siitä että syödään ruokaa ja keskustellaan. Sen lopun osaan kyllä hoitaa aika hyvin ilman ruokaa ja keskusteluakin. Mutta jos testaisi välillä tätä.
Toisaalta nyt olisi ne uudet tuutit näytettävänä ja koeponnistuksia pitäisi saada kyllä enemmän. Ja jos kovasti syön ja keskustelen, tarvitsen kyllä vastapainoksi liikuntaa. Ehdottomasti.
Ostin tänään uudet liivit, vielä ei ole päästy C-kuppiin. D:t oli ostettava. Mutta nyt sain sentäs tavallisesta alennusmyynnistä alusvaatteita. Sitä ei ole tapahtunut vuosikausiin. Iloisia asioita tapahtuu.
Niin. Jos tuntuu siltä, että haluaa osallistua mun treffitreeneihin, kannattaa varata oma aika. Ja varauksenhan voivat siis tehdä vain ne jotka tietävät kuka olen. Se minimoi hiukan tilauskantaa, muutenhan en tietenkään ehtisi muuta tehdä kuin istua erilaisissa paikoissa syömässä :)
Ja jos olisi niin, että liikunta kiinnostaa enemmän kuin syöminen, siitä kannattaa mainita sitten kun tekee sitä varausta, ja pitää muistaa että omat liikuntavarusteet kannattaa ottaa mukaan.
Ihana elämä!
Suunnattoman kiitollinen olen miehelle, joka tyynesti otti vedet pois ja huomautti minulle, että eihän tässä ole kai mitään koskaan ollutkaan ja minä sain helpottuneena todeta että näin on.
En sitten jäänyt kylmissäni sinne ammeeseen vaan nousin sieltä pois. Kävin jo tänään syömässä yhden miehen kanssa ja ensi viikolle olen sopinut seuraavan tapaamisen. Toisen miehen kanssa. Ja ajattelin että jos jatkaisi kesän ajan samaa tahtia. Tulisi harjoiteltua treffeillä käymistä. Siitä mulla on niin kovin vähän kokemusta. Siitä että syödään ruokaa ja keskustellaan. Sen lopun osaan kyllä hoitaa aika hyvin ilman ruokaa ja keskusteluakin. Mutta jos testaisi välillä tätä.
Toisaalta nyt olisi ne uudet tuutit näytettävänä ja koeponnistuksia pitäisi saada kyllä enemmän. Ja jos kovasti syön ja keskustelen, tarvitsen kyllä vastapainoksi liikuntaa. Ehdottomasti.
Ostin tänään uudet liivit, vielä ei ole päästy C-kuppiin. D:t oli ostettava. Mutta nyt sain sentäs tavallisesta alennusmyynnistä alusvaatteita. Sitä ei ole tapahtunut vuosikausiin. Iloisia asioita tapahtuu.
Niin. Jos tuntuu siltä, että haluaa osallistua mun treffitreeneihin, kannattaa varata oma aika. Ja varauksenhan voivat siis tehdä vain ne jotka tietävät kuka olen. Se minimoi hiukan tilauskantaa, muutenhan en tietenkään ehtisi muuta tehdä kuin istua erilaisissa paikoissa syömässä :)
Ja jos olisi niin, että liikunta kiinnostaa enemmän kuin syöminen, siitä kannattaa mainita sitten kun tekee sitä varausta, ja pitää muistaa että omat liikuntavarusteet kannattaa ottaa mukaan.
Ihana elämä!
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Naisesta mittaa
Nyt on otettu taas naisesta mittaa. On mitattu, kuinka päästään ojasta allikkoon ja allikosta minne????
En osaa enää sanoa mihin allikosta joutuu, vaikka allikko on niin kovin tuttu paikka minulle. Aina, kun pääsen jotenkin ylös edes ojaan, kohta huuhtelen itseni takaisin allikkoon. Mikä muuten allikko on?
Allikko on lammikko, keidassuon avovetinen kohta keidassuolla, turvepohjainen suolampi.
Nyt en ymmärrä miksi ojasta allikkoon joutuminen olisi muka hankalasta tilanteesta vielä hankalampaan tilanteeseen joutumista. Siksikö, että ojasta on helpompi päästä pois kuin suolammesta. Ilmeisesti on.
Turvepohjainen suolampi saattaa olla aika hankala paikka. Eli joutuuko allikosta suonsilmään? Vai voisiko allikko ja suonsilmä olla sama asia? Ja suosta tulee taas mieleen se sanonta, jossa on taas se sama merkkijono, joka on aiheuttanut minulle suunnattomasti ojasta allikkoon tilanteita. Ei, se ei ole suo eikä kuokka, vaan .....! Vaikka kuokkakin on kyllä aika monesti mielessä ollut.
Miten tämä kaikki liittyy uusiin tuutteihin? Tavallaan liittyy, olenhan etsinyt muodonmuutosta viime vuosien ajan tuohon sananlaskussa esiintyvään merkkijonoon liittyen. Mutta nytpä en enää haluakaan muuttua sen takia. Vaan ihan uuden merkkijonon takia. Ja tilanne on tismalleen sama. Taidan olla hiukan pöljä!
Tai toisaalta, tilanne ei ole sama. Vaan jotain ihan muuta, mutta olo on kuin suonsilmässä tai allikossa. Onneksi osaan kellua. Ja pidättää henkeä. Kuinkakohan monta vuotta meinasin tällä kertaa räpiköidä tässä suossa? En ehkä kuitenkaan vuosikausia kuten edellisessä lammikossa :)
Tuuttien kanssa kyllä tuli käytyä ihan kirkossakin. Tytär pääsi ripille. Sain vältettyä rippijuhlat, koska rippilapsi ei niitä halunnut. Hallelujaa! Hän sai lukea päivän sanan. Siinä taisi olla juhlaa kerrakseen.
Mutta uudet tuutit kyllä tuli esiteltyä koko seurakunnalle. Saattoihan olla, että päälläni ollut vartalonmyötäinen ja kovin avokauluksinen paita ei ihan vastannut käsitystä siitä millaisissa vetimissä kirkoissa ja rippitilaisuuksissa käydään, mutta en löytänyt muuta puseroa ihanaisen vaaleanpunaisen kukkamekkoni kanssa.
Varmuuden vuoksi kävelin muutamaan otteeseen koko kirkon läpi, ettei kenellekään vaan jäänyt epäselväksi millaisella rintavarustuksella olen liikenteessä. Onneksi nousimme monta kertaa ylös ja kävin kahdesti alttarillakin. Kyllä! Ehtoollinenkin tuli nautittua.
Toivottavasti vieressäni istunut miesrukka ei saanut satikutia vaimoltaan. Hänen katseensa harhaili kummasti muualle kuin alttarille. Noloa oli, että myös yksi rippilapsista katsoi asiakseen kurkkia kaula-aukkooni. Onneksi pojalla oli kaapu päällään. Nuoret miehethän tiedetään. Ei siinä auta, vaikka olisit kuinka omissa rippijuhlissasi. :)
Kirkkoherra kävi pitämässä elähdyttävän saarnan tuhlaajapojasta. Kummasti tuntui, että saarna oli valittu ihan minua varten. Kirkkoherralla oli muuten suora sihti kaula-aukkooni. Harmi etten kehdannut katsoa ollenkaan ylöspäin. No, vaikutin ainakin nöyrältä. Siis olin nöyrä. Tietenkin!
Uudet tuutit eivät sen sijaan vieläkään osoita lainkaan nöyrtymisen merkkejä. Nännit törröttävät minkä kerkiävät ja alan ymmärtää niitä julkkisia joiden nännit tupsahtelevat kaula-aukoista.
Huomasin nimittäin, että tiukan ja avokaulaisen puseroni alle sattuivat juuri ne liivit, jotka väistämättä tarjoavat vasenta nänniä näkyviin. En tiedä mikä sitä vaivaa ja miksei oikea nänni halua uida niistä liiveistä ulos. Sarjassamme käsittämättömiä ilmiöitä.
Eli saatoin rintavaon esittelyn lisäksi tarjoilla myös nänninäkymiä. En voi asiaa nyt keneltäkään tiedustella. Kukapa minulle vastaisi tiirailleensa rintojani. Toisaalta kirkkoherralle voisi kai lähettää kiitokset elähdyttävästä saarnasta ja samalla kysäistä, että näkikö hän nännini? Hänellä oli kuitenkin parhaat näköalat, mieshän oli jatkuvasti alttarilla ja käväisi saarnastuolissakin. Mahtaisikohan hän vastata seurakuntalaisen tiedusteluun? Kuulunhan minä yhteen seurakunnan toimikuntaankin. Varajäsen.
Vakavasti harkitsen uusien liivien hankkimista, mutta toisaalta, jos on vuosikymmenten jälkeen päässyt tilanteeseen että nännit hypähtelevät näkyviin, kukapa siitä suosiolla luopuisi.
Ja se suonsilmäongelma. Niin, olin ajatellut näyttää hänelle arpenikin. Saas nähdä mahtaako miestä kiinnostaa?
Sitä odotellessa.
En osaa enää sanoa mihin allikosta joutuu, vaikka allikko on niin kovin tuttu paikka minulle. Aina, kun pääsen jotenkin ylös edes ojaan, kohta huuhtelen itseni takaisin allikkoon. Mikä muuten allikko on?
Allikko on lammikko, keidassuon avovetinen kohta keidassuolla, turvepohjainen suolampi.
Nyt en ymmärrä miksi ojasta allikkoon joutuminen olisi muka hankalasta tilanteesta vielä hankalampaan tilanteeseen joutumista. Siksikö, että ojasta on helpompi päästä pois kuin suolammesta. Ilmeisesti on.
Turvepohjainen suolampi saattaa olla aika hankala paikka. Eli joutuuko allikosta suonsilmään? Vai voisiko allikko ja suonsilmä olla sama asia? Ja suosta tulee taas mieleen se sanonta, jossa on taas se sama merkkijono, joka on aiheuttanut minulle suunnattomasti ojasta allikkoon tilanteita. Ei, se ei ole suo eikä kuokka, vaan .....! Vaikka kuokkakin on kyllä aika monesti mielessä ollut.
Miten tämä kaikki liittyy uusiin tuutteihin? Tavallaan liittyy, olenhan etsinyt muodonmuutosta viime vuosien ajan tuohon sananlaskussa esiintyvään merkkijonoon liittyen. Mutta nytpä en enää haluakaan muuttua sen takia. Vaan ihan uuden merkkijonon takia. Ja tilanne on tismalleen sama. Taidan olla hiukan pöljä!
Tai toisaalta, tilanne ei ole sama. Vaan jotain ihan muuta, mutta olo on kuin suonsilmässä tai allikossa. Onneksi osaan kellua. Ja pidättää henkeä. Kuinkakohan monta vuotta meinasin tällä kertaa räpiköidä tässä suossa? En ehkä kuitenkaan vuosikausia kuten edellisessä lammikossa :)
Tuuttien kanssa kyllä tuli käytyä ihan kirkossakin. Tytär pääsi ripille. Sain vältettyä rippijuhlat, koska rippilapsi ei niitä halunnut. Hallelujaa! Hän sai lukea päivän sanan. Siinä taisi olla juhlaa kerrakseen.
Mutta uudet tuutit kyllä tuli esiteltyä koko seurakunnalle. Saattoihan olla, että päälläni ollut vartalonmyötäinen ja kovin avokauluksinen paita ei ihan vastannut käsitystä siitä millaisissa vetimissä kirkoissa ja rippitilaisuuksissa käydään, mutta en löytänyt muuta puseroa ihanaisen vaaleanpunaisen kukkamekkoni kanssa.
Varmuuden vuoksi kävelin muutamaan otteeseen koko kirkon läpi, ettei kenellekään vaan jäänyt epäselväksi millaisella rintavarustuksella olen liikenteessä. Onneksi nousimme monta kertaa ylös ja kävin kahdesti alttarillakin. Kyllä! Ehtoollinenkin tuli nautittua.
Toivottavasti vieressäni istunut miesrukka ei saanut satikutia vaimoltaan. Hänen katseensa harhaili kummasti muualle kuin alttarille. Noloa oli, että myös yksi rippilapsista katsoi asiakseen kurkkia kaula-aukkooni. Onneksi pojalla oli kaapu päällään. Nuoret miehethän tiedetään. Ei siinä auta, vaikka olisit kuinka omissa rippijuhlissasi. :)
Kirkkoherra kävi pitämässä elähdyttävän saarnan tuhlaajapojasta. Kummasti tuntui, että saarna oli valittu ihan minua varten. Kirkkoherralla oli muuten suora sihti kaula-aukkooni. Harmi etten kehdannut katsoa ollenkaan ylöspäin. No, vaikutin ainakin nöyrältä. Siis olin nöyrä. Tietenkin!
Uudet tuutit eivät sen sijaan vieläkään osoita lainkaan nöyrtymisen merkkejä. Nännit törröttävät minkä kerkiävät ja alan ymmärtää niitä julkkisia joiden nännit tupsahtelevat kaula-aukoista.
Huomasin nimittäin, että tiukan ja avokaulaisen puseroni alle sattuivat juuri ne liivit, jotka väistämättä tarjoavat vasenta nänniä näkyviin. En tiedä mikä sitä vaivaa ja miksei oikea nänni halua uida niistä liiveistä ulos. Sarjassamme käsittämättömiä ilmiöitä.
Eli saatoin rintavaon esittelyn lisäksi tarjoilla myös nänninäkymiä. En voi asiaa nyt keneltäkään tiedustella. Kukapa minulle vastaisi tiirailleensa rintojani. Toisaalta kirkkoherralle voisi kai lähettää kiitokset elähdyttävästä saarnasta ja samalla kysäistä, että näkikö hän nännini? Hänellä oli kuitenkin parhaat näköalat, mieshän oli jatkuvasti alttarilla ja käväisi saarnastuolissakin. Mahtaisikohan hän vastata seurakuntalaisen tiedusteluun? Kuulunhan minä yhteen seurakunnan toimikuntaankin. Varajäsen.
Vakavasti harkitsen uusien liivien hankkimista, mutta toisaalta, jos on vuosikymmenten jälkeen päässyt tilanteeseen että nännit hypähtelevät näkyviin, kukapa siitä suosiolla luopuisi.
Ja se suonsilmäongelma. Niin, olin ajatellut näyttää hänelle arpenikin. Saas nähdä mahtaako miestä kiinnostaa?
Sitä odotellessa.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
Nyt on tanssittu ilman liivejä!
Perjantaina totesin, ettei asuuni kertakaikkiaan voinut liittää rintaliivejä, joten jätin ne pois ja laitoin topin, joka kyllä kävi ihan liiveistäkin. Olin lauantain samoilla linjalla ja kävin jopa satapäisen yleisön edessä jakamassa palkinnon. Ilman rintaliivejä. Kukapa olisi minusta koskaan moista uskonut? En minä ainakaan.
Uusien tuuttien enemmän esittelyn ja kesäkollien jahtaamisen sijaan olen käyttänyt aikaani "naisia hermoromahduksen partaalla" - touhuihin. Kuumuus ja muut kiireet vaikuttavat nyt siihen, ettei oikein ehdi paneutua tuuttien toiseen tulemiseen. Mutta ehkä myöhemmin kesällä. Onhan tässä aikaa.
Tosin on sanottava, että uudet tuutit tuli testattua perin hankalissa olosuhteissa, josta päällimmäisenä jäi mieleen, että tätäkö muka olin vailla :)--- mutta silti olen onnellinen, että tulipa käväistyä. Saapahan sitä sitten taas keinutuolissa miettiä tekemisiään.
Uudet tuutit ovat huomattavasti helpommat kesäaikaan kuin ne vanhat. Voi sitä talkkimäärää jonka jouduin aina tupsuttelemaan vanhoihin tuutteihin jokaisena kesäpäivänä. Jos en olisi tehnyt sitä, olisin ollut aivan haavainen ja tulehtunut rintojeni alta. Nyt ei onneksi tarvitse tuosta kärsiä.
Uusien tuuttien enemmän esittelyn ja kesäkollien jahtaamisen sijaan olen käyttänyt aikaani "naisia hermoromahduksen partaalla" - touhuihin. Kuumuus ja muut kiireet vaikuttavat nyt siihen, ettei oikein ehdi paneutua tuuttien toiseen tulemiseen. Mutta ehkä myöhemmin kesällä. Onhan tässä aikaa.
Tosin on sanottava, että uudet tuutit tuli testattua perin hankalissa olosuhteissa, josta päällimmäisenä jäi mieleen, että tätäkö muka olin vailla :)--- mutta silti olen onnellinen, että tulipa käväistyä. Saapahan sitä sitten taas keinutuolissa miettiä tekemisiään.
Uudet tuutit ovat huomattavasti helpommat kesäaikaan kuin ne vanhat. Voi sitä talkkimäärää jonka jouduin aina tupsuttelemaan vanhoihin tuutteihin jokaisena kesäpäivänä. Jos en olisi tehnyt sitä, olisin ollut aivan haavainen ja tulehtunut rintojeni alta. Nyt ei onneksi tarvitse tuosta kärsiä.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Kesä on virallisesti tullut
Olin eilen hakemassa keskimmäistä tytärtä Savonlinnasta. Hakeminen edellytti pakkauslaatikoita ja siivousvälineitä. Hankin ne paikallisesta Tokmannista. Siellä olin kuin maailmanomistaja, keikuttelin kannujani ja röyhistelin rintaani. Nuoret miehet katselivat perääni ja minä hyrisin onnesta.
Miksi ihmeessä olen edes uhrannut yhtäkään ajatusta sille, että ottaisin itselleni samanikäinen miehen kuin minä. Tai ei se ikäkään, mutta se asenne elämään.
Olin talven ja kevään aikana leikkausta odotellessa päässyt taas vakuuttamaan itselleni, että mun pitäisi jotenkin alkaa käyttäytyä kuten ikäiseni, asemassa olevat naiset, käyttäytyvät. Että en saisi ajatella typeryyksiä - nuoria ihania, hupsuja ja energisiä miehiä, joiden kanssa minulla vaan oli niin hauskaa viime vuonna.
Jostain ihmeestä alkoi kaivautua "kunnonperheenäiti"-kaapu päälleni. Kunnes taas tajusin, että ei minusta kerta kaikkiaan ole nyt siihen. Ei näillä uusilla tuuteilla, pitäähän niiden kai nyt nähdä yhtä paljon maailmaa kuin vanhojenkin?
Tätä miettiessä suunnittelen uusin aatoksin kesääni. Ja korostan edelleen ajatusta, ei se ikä vaan se asenne. Vanhahan voi olla jo parikymppinenkin. Kaavoihin kangistunut.
En palaa tylsyyteen. En sittenkään. En!
Miksi ihmeessä olen edes uhrannut yhtäkään ajatusta sille, että ottaisin itselleni samanikäinen miehen kuin minä. Tai ei se ikäkään, mutta se asenne elämään.
Olin talven ja kevään aikana leikkausta odotellessa päässyt taas vakuuttamaan itselleni, että mun pitäisi jotenkin alkaa käyttäytyä kuten ikäiseni, asemassa olevat naiset, käyttäytyvät. Että en saisi ajatella typeryyksiä - nuoria ihania, hupsuja ja energisiä miehiä, joiden kanssa minulla vaan oli niin hauskaa viime vuonna.
Jostain ihmeestä alkoi kaivautua "kunnonperheenäiti"-kaapu päälleni. Kunnes taas tajusin, että ei minusta kerta kaikkiaan ole nyt siihen. Ei näillä uusilla tuuteilla, pitäähän niiden kai nyt nähdä yhtä paljon maailmaa kuin vanhojenkin?
Tätä miettiessä suunnittelen uusin aatoksin kesääni. Ja korostan edelleen ajatusta, ei se ikä vaan se asenne. Vanhahan voi olla jo parikymppinenkin. Kaavoihin kangistunut.
En palaa tylsyyteen. En sittenkään. En!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
