Arpia?

Kävin poistattamassa tikit tänään. Ei ollut kaikista mieltäylentävintä puuhaa. Olin pelännyt että nännieni tunto häipyy leikkauksen yhteydessä. Ei hätää. Tunto todellakin on tallella. Ulkona pakkasessa kävellessä tunne uusissa tuuteissa on sama kuin imettämisen aikaan. Ne ovat aivan käsittämättömän kylmänarat.

Tikit saatiin kai kuta kuinkin lähtemään rinnoista. Pari arvoitusta jäi. Ajattelin kuinka huonoon kuntoon voi mennä parin antibioottikuurin ja kolmen viikon sairausloman aikana. Ja minulta sentäs vain pienennettiin rinnat. Entäpä jos uusien tuuttien sijaan paikalla olisi pelkät haavat? Jos minulla olisikin ollut rintasyöpä.

Kun ensimmäisen kerran olin jonossa, tutustuin naiseen jolta oli leikattu toinen rinta. Ajattelin, että miksi elämä pisti minut jättituutteineni hänen työkaverikseen. Hän ei yhtenäkään päivänä voinut unohtaa rintoja, koska minun vanhat tuuttini, kuten on tullut mainittua, olivat aika tilaa ottavat.

Katselin maanantaina Täydellisiä naisia ja siinä yhdellä on rintasyöpä. Tänään ajattelin, että onneksi elämä ei ole antanut minulle kestettäväksi enempää fyysisiä kipuja, koska olen niissä aika huono. Minähän kykenen tyynesti kestämään vaikka minkälaista henkistä painetta, mutta nämä kolme viikkoa kipuineen ja pahoinvointeineen, ovat saaneet minut siunaamaan itseäni siitä, etten toistaiseksi ole joutunut pahanlaatuisten kasvainten kanssa tekemisiin. Siis itse. Isänihän kuoli syöpään, joten minä tiedän siitäkin jotain.

Eilen katsoin hetken Unelmien poikamiestä (kyllä, elämäni on melkoisen teeveeorjentaunutta nyt) ja ajattelin, että kun minä olin 29-vuotias, minulla oli kolme lasta, joista vanhin kroonisesti sairas, ja olin menettänyt vanhempani ja aika paljon muutakin. Ja olin käynyt useampaan otteeseen kuvauttamassa oikeaa vanhaa tuuttiani, koska siellä oli jotain ylimääräistä. Lopulta minulta poistettiin rintarauhasta kainalosta. Minua on todellakin siunatti rauhasilla :)

Kävin uusien tuuttien kanssa seurakuntatalolla kokouksessa. Jouduin jotenkin seurakuntavaaleihin ja sitä kautta nuorisotyönjohtokuntaan varajäseneksi. Kokousväen olen nähnyt muutamaan kertaan ja kieltämättä nuorisopastorin hiukan turhan pitkä katse uusiin tuutteihin huvitti minua. Mies huomaisi että huomasin ja yritin olla muina naisina. On kuitenkin melkoisen outoa kun pappi katselee tuutteja. Ihmisiä toki hekin ja varsinkin kun luulen hänen pohtineen mielessään, että eikös tuo nainen ollut isompi silloin edellisessä kokouksessa. Toki ruodin uusia tuuttejani kokouksen jälkeen yhden tutumman naisen kanssa kirkkomaalla. Hän ällisteli suoraan minun pienenemistäni.

Olen menossa ensi viikolla paikalliseen kampaamoon hiustenleikkuuseen ja jo aikaa varatessa tein selväksi ettei minua vaivaa mikään vakava sairaus. Luulenpa, että minun täytyy avautua kampaajalle kokonaisvaltaisesti, koska en halua kenenkään luulevan että olen vakavasti sairas. En vaikka siitä saisinkin kirkkaamman kruunun. En tarvitse sitä.

Olenhan aika kirkas muutenkin 