Tämän päivän Iltalehdessä Annika Metsäketo on sitä mieltä, että hänen kukkivat kumpunsa eivät riitä televisioon. Alkuviikolla kuuntelin Voicelta Vappua, joka haastatteli Scott Capurroa. Vappu yritti vakuuttaa miehelle, että hänen tuuttinsa ovat oikein hienot ja riittävät. Scott kuitenkin totesi tylysti, että "Hanki silikonit".
Olen iloinen, ettei minun tarvitse hakeutua ammattiin, jossa tuunatut tuutit ja hyvät perät ovat erityinen meriitti. "So Not Suomen Tietopankki" -Satu-missukka saattaa olla oikeassa, että vähät kiinnostaa tietää jotain jostain sodista, vai mitä ne nyt oli, tai sotilaista tai ketä ne nyt oli tai historiasta vai mikä se nyt oli. Ihan perseestä tollaset jutut ja ihku historiaa. Sellaista kun ei enää niinku tapahdu In Real Life!
Mutta!
Minullapa on kuitenkin ne tuunatut tuutit. Mutta kuinkas muutenkaan siinä käy kuin huonosti kun jostain päin aloittaa remontin. Kaikkihan sen tietää.
Jos maalaat seinän, listat näyttävät likaisilta ja kohta pitää remontoida koko huusholli.
Uudet tuutit vaativat tiukan rungon, valaisi minua heti ensikättelyssä nettituttu, joka ei ole koskaan nähnyt minua livenä. Tosin harvinaisen oikeassa on siinä, että tuunausta tarvittaisiin. Sitä ei käy kieltäminen.
Kävin eilen tilaisuudessa, jossa oli hyvänpäiväntuttuja, joita en ole nähnyt aikoihin. Osa tiesi, että olen ollut leikkauksessa, osa näytti kuumeisesti pohtivan mitä outoa minussa oli. Yksi nainen uskalsi kysyä miten olen voinut ja tarkasteli minua päästä varpaisiin. Vastasin naiselle, että kiitos kysymästä, itse asiassa voin paremmin kuin koskaan. Todellakin. Voin paremminkin kuin koskaan.
Olen muuttunut muutaman vuoden aikana melkoisesti. Tavoitteena on koko ajan ollut pienennysleikkaus. Laihtuminen ei ole ainut muutos mitä minussa on tapahtunut, ehkä sitä muutosta onkin vaikeinta havaita. Olenhan aina ollut melkoisen aikaansaava ja iloinen nainen.
Minulla on edelleen aika paljon tuunattavaa elämässäni, mutta olen saavuttanut tilanteen, jota miltei voisi kutsua sisäiseksi rauhaksi, vaikka kovin rauhattomalta ja hersyvältä saatan edelleenkin vaikuttaa. Taidan jopa tietää mitä elämältäni haluan.
Jouduin luopumaan käsityöammatista 1990-luvun puolessa välissä ja opiskelin täysipäiväisesti tai työn ohessa yhteensä 12 vuotta. Tämän vuoden helmikuuhun asti. Tuunasin melkoisesti päätäni. Sinä aikana unohdin, että ilman toimivaa kehoa en pääse käyttämään päätäni niin hyvin kuin se ansaitsee.
Viimeinen tutkintoni venyi venymistään, kun en enää kyennyt unohtamaan fyysisyyttäni. Keho päätti ottaa yliotteen elämästäni. Se pisti hormonit hyrräämään ja mieleni haikailemaan aivan muiden asioiden perään kuin olisi ollut järkevää.
Se oli oikein minulle. En voinut olla pelkästään työ- ja opiskelunarkomaani. Elämässä on muutakin kuin tutkinnot ja urakehitys.
Uudet tuutit ovat yksi keskeinen osa uutta minääni. Ulkoinen olemukseni ja sisäinen maailmani alkavat pikku hiljaa kohdata toisensa.
Vaikka alussa kritisoin ulkonäköpaineita ja missirukan historiantajua, alan antaa periksi sille, että ulkoisiin asioihin panostaminen ei ole vain silkkaa typeryyttä.
Mutta vastustan silti sitä, että vain tuhdeilla tuuteilla pääsee telkkuun! Se tarkoittaa tuhtien ja tuunattujen tuuttien kantajalle useimmiten sitä, että hän saa kamppailla terveytensä kanssa.
Miksi tyytyä vain photoshoppaukseen vain mediassa! Eikös meistä kaikista saisi muovinuken näköisiä jollain konstilla?
Ehkä miehille voisi ryhtyä kehittämään piilolinssejä, joiden läpi näkisi juuri sellaisen naisen kuin mies unelmissaan haluaa. Naiset voisivat sitten olla tuutteineen ja perineen sellaisia kuin ovat? Ei taida onnistua. Onneksi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti