Mutta ensin avautumista tekokynsistä, Lahden Hesburgerin vessasta ja uusista tuuteista. Miksi minä olin tiistaina noin klo 9:10 Hesen vessassa pesemässä irtokynsiä käsistäni.
Asiahan on aivan yksinkertainen. Huomasin sairauslomalla, että näprään varsinkin öisin kynsilläni haavoja auki. No, purin ja leikkasin kynnet niin lyhyiksi, etten voinut mitenkään antautua ah niin ihanaan rupien repimiseen.
Menin töihin nysäkynsieni kanssa ja olin tyytyväinen. Ei haitannut päätetyötä yhtään se, ettei ole kynsiä. Maanantai-iltana sitten iski se hetki, että tajusin olevani menossa tiistaina iltapäivällä puhumaan yleisön eteen Helsingissä ja minulla oli kamalat kynnet. Jokainen minut tunteva voi tässä vaiheessa jo aika paljon kohottaa kulmiaan. Minua ei todellakaan tunneta minään huolitelluin nainen-palkintoehdokkaana, vaan pikemminkin - repi päälleen mitä sattui - tyyppinä.
Tosin viimeisen vuoden aikana olen tehnyt pukeutumiselleni jotain. Onnettomasta rakastumisesta on se hyvä puoli, että yrittää parhaansa mukaan tehdä itseään toiselle tykö, ja silloin on muutettava itseään. Minä siis aloin muuttua, ja nyt olin maanantai-iltana tilanteessa että menin kylpyhuoneen kaapille, ja katsoin sinne, siellä oli tekokynnet. Todellakin. Olin kerran aikaisemminkin testannut niitä, ja siellä niitä nyt oli paketti.
Otin paketin, liimasin kynnet paikoilleen ja lähdin etsimään kynsilakkaa. Kyseessä oli siis sellaiset pelkistetyt kynnet. Ne tarvitsivat lakkaa. Ihan kuin minulla mitään kynsilakkaa olisi! Löysin etsintöjen jälkeen yhden kammottavan värisen lakan... mistä lienee tullut laatikkooni ja maalasin kynnet. Ne olivat aika kamalat, mutta kuitenkin paremmat kuin ei mitään.
Aamulla sitten matkaan. Matka kestäisi kotiovelta määränpäähän noin kolmisen tuntia, ellen pysähtyisi. Pysähdyin kuitenkin Heinolassa ja huoltoaseman kahvilaa lähestyessäni yksi kynsi irtosi ja siinä sitä sitten oltiin. Minulla ei ollut liimaa mukana, mitä ihmettä tekisin.
Lähdin ajamaan kohti Hesaa, vähän ennen Lahtea aloin järkeillä, jos kävisinkin Lahden Sokoksella, hankkisin sieltä uudet kynnet ja poistaisin vanhat. Tuumasta toimeen, ja muutaman korttelinympäriajon jälkeen sain auton parkkiin klo 9:00 Lahteen, parkkiaikaa 9:20 asti ja menoksi.
Sokoksella oli valtaisi valikoima kynsiä, olin aivan pyörryksissä. WAU! Ihana tekokynsien leikittelevä maailma avautui minulle. Ostin kaksi pakettia sekä kynsilakanpoistoaineen ja kysyin myyjältä missä teillä on vessa. Minun täytyy saada, jotenkin vanhat kynnet irti. Myyjän ilme ei värähtänytkään :).
Näin jouduin Sokoksen yhteydessä olevan Hesen naisten vessaan. Tosin menin ensin vahingossa miesten vessaan, mutta kuitenkin.
Sitten pesemään kuumalla vedellä kynsiä irti. Ei mikään helppo keikka, kun en älynnyt ostaa kynsienpoistoainetta. Sain seuraa.
Ensimmäinen oli rollaattorimuori, joka päivitteli syvästi puuhiani, mutta kun näytin hänelle ostokseni, muori oli valmis menemään kynsihyllylle hänkin. Seuraa riitti sen 15 minuutin aikana, ja sain avautua, että ihan vaan ohikulkumatkalla tässä, ja laitan sitten nämä uudet kynnet vasta Hesassa. Sain oikein yleisöä ja takaan että kynsiä meni kaupaksi enemmän kuin aikoihin.
Ajoin siis Hesaan, kaivelin matkalla laukustani uuden pullonkorkinavaajan, sen veitsiosalla rapsuttelin vanhoja liimoja pois kynsistä jokaisissa Hesan punaisissa liikennevaloissa (mulla mitään kynsiviiloja ole) ja sitten kun ajoin Kampin parkkihalliin homma oli valmis. Parkkihallissa asensin uudet kynnet paikoilleen. Vasemman sormen keskisormi meni hiukan huonosti, mutta so not :)
Hissilla yläkertaan ja seminaariin. Luonaalla sain kynsiini kohdistuvia ihailevia katseita, ja totesin, että keikkahan kannatti, vaikka tulipa taas tehtyä niitä yllättäen ja pyytämättä juttuja.
Tissien hyllymisestä.
Sitten kun lähdin illansuussa kotiin, otin vanhimman tyttäreni kotimatkalla kyytiin, ja kävimme taas siinä Heinolan huoltsikalla, jolla kynsikeissi alkoi alun perin muotoutua. Huomasin siinä pitkää käytävää kävellessäni, että nämä uudet tuutit oikein hytisevät ja tärisevät. Ne eivät hylly enää aaltoina vaan kuin kaksi hyytelötötteröä. Kävelen jotenkin niin omituisesti että tuutit heiluvat.
Siinä sitten testasimme tyttären kanssa miten tuuttimme heiluvat. Ne heiluu, hyllyy tai hyllyminen väärä sana. Ne tutisee. Mieti, jos tökkäisit hyytelöä miten se tutisee, niin uudet tuutit tekee.
Automatkalla tytär sitten avautui kännykän tallennuksista; hän oli tallentanut G-pisteestä peniksen runkkausohjeet. Hieno homma. Sanoin, että laitapas mullekin, jos vaikka olisi käynyt niin, että olisi vielä opittavaa.
Minä puolestani kerroin, että minulla on Tell me more-sarjasta nauhoitettu tosi ihana rakastelukohtaus omassa kännyssäni. Puhumattakaan nyt niistä kuvallisista viesteistä joita olen saattanut saada. Ja onhan se täynnä kuvia uusista tuuteistakin, sillähän mä olen kuvannut tuuttien muotoutumista.
Kylläpä meillä oli sitten kehittävä äiti-tytär-keskustelu. Minä vielä kerroin, kuinka olin opetellut dildon kanssa suihinottoa, ja tytär vaan siinä nyökkäili.
Eipä olisi näitä keskusteluja käyty minun äiti-tytär-retkilläni. Saattaahan olla ettei niin monen muunkaan retkillä. Me vaan nyt satutaan pitämään seksistä, ja meidän mielestä siitä voi puhua.
Sitten avauduin hänelle, että en millään voi ymmärtää miksi ihmiset luulevat minua usein paljon nuoremmaksi kuin olen. En omasta mielestäni mitenkään tietoisesti yritä mitään sellaista. En koe ikääni mitenkään ongelmaksi.
Tytär sitten osoitti hiuksiani, vaatteitani, muistutti siitä kuinka spontaanisti puhun asioista ja en todellakaan sitten aina vaikuta siltä kohta 44-vuotiaalta kolmen lapsen äidiltä joka olen. En koskaan yritä olla tyttärieni seurassa niin, etten tekisi kaikille osapuolille selväksi, että olen nimenomaan heidän äitinsä.
Mutta huomenna varmaan saan luokkakokouksessa uutta palautetta aiheeseen liittyen. Meillä on 25-vuotta Hämeenkylän lukiosta pääsybileet.
Saa nähdä kuinka monelle tulee vilautettua.
Tutistaan taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti