Ai mikä? No, se että MILF saattaa rulettaa. On se kumma, että jos jotain ajattelee, niin seuraavassa hetkessä sitä ollaan sitten korvia myöten tilanteissa.
Jos alkuvuodesta mietin, että millaisen miehen haluan tai että millaista suhdetta en ole vielä koskaan kokenut, niin eikös asioita lapata eteen oikein kahmalokaupalla.
Tässä olisi nyt tätä unelmien miestä tarjolla oikein kaksin kappalein. Sitten olin ajatellut, että millaistakohan olisi olla toinen nainen. Kas vaan. Jos olisin edes yrittänyt OIKEASTI vikitellä varattuja miehiä, ymmärtäisin tilanteen, mutta että ihan puskista työnnetään näitä tilanteita eteen.
Uudet tuutit ovat kyllä osin tekemisissä tämän asian kanssa. En missään nimessä olisi lähtenyt vanhojen tuuttien kanssa parikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa minnekään. No nyt tuli lähdettyä. Eikä vain kerran. Höh.
Tässä vaiheessa alkaa vaikuttaa siltä, että en ollut vain rintani, mutta toisaalta jos minulla olisi ne vanhat tuutit, minua ei olisi arveltu nuoremmaksi, enkä minä (kai) olisi puolestani arvellut naperoa vanhemmaksi.
Aamulla kokeilin pysyykö kynä jo rintojen alla. Ei pysy. Tosi harmi. :)
Alan epäillä että minulta vaihtui myös jotain aivosoluja sillä leikkauksessa. Omatunnon ääni taisi jäädä leikkauspöydälle. Saisikohan sen sieltä takaisin, vai meniköhän se jo ongelmajätteisiin?
Ja mitä tehdä kahdella unelmien miehellä. Varsinkaan kun kumpaakaan ei oikeasti voi saada. Toisesta minut erottaa maantiede, mies on sentäs samanikäinen kuin minä, toisesta ikä ja se että mies on kohtuullisen varattu. Ja jotta soppa olisi täydellinen, minuun on rakastunut mies, joka täytti juurikin 60 vuotta ja hän on myös varattu. Olin luullut että hän olisi se minun varattumies-keissini, mutta en edes ehtinyt kuin ajatella, että voisin kai kokeilla asiaa, niin johan elämä veti maton jalkojen alta.
Taidan olla aikamoisessa kusessa. Varsinkin kun huomaan, että kaikesta huolimatta taidan olla yksiavioista mallia.
Huonompi homma.
Mutta onpahan vuodeosastolla muisteltavaa, jos ei dementia iske sitä ennen.
torstai 11. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti