Kesä tuli ja meni. Onneksi oli sateista, en joutunut kovasti hikoilemaan uusien arpieni kanssa. Tosiaan. Arvet hikoavat aivan toiseen malliin kuin tavan nahka. Enpä tätäkään olisi saanut tietää, jos en olisi uudessa kuosissa.
Tisseistä on jaksettu jauhaa viime kuukausina vaikka mitä. Nännit livahtelevat puseroista pihalle, kuka tyrkyttää itseään missäkin.
Toisilta on jo tottuneesti alushousutkin jääneet pois ja reva vilahtaa somasti, kun noustaan autoista, helikoptereista ja lentokoneista. Kas, kun eivät mene laskuvarjohyppelemään ilman kalsareita.
Olen minäkin elänyt aikoja jolloin en käyttänyt alushousuja. Kyllä. Olisi kuitenkin kannattanut käyttää. Tai ainakin olen nyt sitä mieltä. Olin joka tapauksessa hyvin tuuletettu.
Tänään on toitotettu siitä, kuinka suomalaisille ei maistu seksi. Minua ei ole varsinaisesti ole koskaan vaivannut haluttomuus, pikemminkin päinvastoin, olen kyllä joutunut kulkemaan kuivikkeet housuissani lähes aina. Yksi syy miksi en voi olla ilman alushousuja liikenteessä :) ...
Vaikka minua vaivasi haluttomuus omassa liitossani, ei minua vaivannut haluttomuus yleisellä tasolla. Ei todellakaan. Mutta ymmärrän hyvin, jos kaikilla ei ole seksi mielessä jatkuvasti. Ei minullakaan ole. Aina. Vaikka olen ehkä helpoin ikinä.
Uudet tuutit ovat aikaansaaneet sen, että olen kuullut aivan vilpittömiä ihmettelyjä iästäni. Uudet tuutit ovat nuorentaneet minua. Olinhan melkoinen mummo jättilolloineni.
Kun siivosin kaksi viikkoa putkeen lomani aikana, tajusin konkreettisesti kuinka paljon vanhat rumpukkani olivat vieneet tilaa. Ne olivat eläneet omaa elämäänsä minun rintakehälläni, aivan kuin olisin kantanut koko ajan mukanani kahta valtavaa vesi-ilmapalloa, jotka hyllyivät ja heiluivat menemään.
Mitäs sanotte tästä laskeumasta? Mummo! Olin kamalimmillani tuossa kuvassa. Joku innokas kauppaa mainostilaa tuutteihinsa, jokohan se huuto on umpeutunut? Kannattaa ottaa mainostilaa nännien yläpuolelta, koska mainoseurot valuvat konkreettisesti ajan myötä hukkaan.
Tosin Mira-tytsätaisi hankkia rahoilla silikonit. Ne eivät taida valahtaa nilkkoihin ihan heti.
Kas. Tänäänpä olikin itse viihdetilaisuus kohillaan!
Minä en edelleenkään saa kylpytakkia pysymään rintojen avulla kiinni. Harmi.
Tosi harmi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti